RAIJAMI Raija Riihimäki

Olen toiminut päätoimisena kuvittaja/kädentaitoyrittäjänä vuodesta 2007. 

Korona-kesänä kypsyi ajatus verkkokaupan perustamisesta, koska kaikki kädentaitotapahtumat peruttiin yksi toisensa jälkeen.

Olen pienestä alkaen piirtänyt paljon. Ja kissoista olen pitänyt koko ikäni. Nämä kaksi asiaa olen yhdistänyt yrityksessäni. Tästä seurauksena kauppa on pullollaan kaikenlaisia kissa-aiheisia tavaroita, joissa on kuvattuna kotikissoja, erilaisia rotukissoja ja naivistisia kissoja, joissakin tuotteissa on myös muita eläimiä. 

Kaikki tuotteet valmistan itse ja kaikissa on kuvituksena oma maalaus tai piirros.

Omat kissani Aatu ja Elli toimivat inspiraation lähteinä.

Tervetuloa tutustumaan kissamaiseen kauppaani.

Raija Riihimäki


Muistoissa

Viivi 2009-2024

Vellu 2008-2018


Pena 1992-2009

Väiski 1990-2004